perjantai 11. marraskuuta 2016

Marraskuu

Sakari Räsäsen teksti marraskuusta on helmi. Olen sen ottanut ohjeekseni monena vuonna. Se muistaakseni päättyy lauseeseen "tuskin ehtii tiukka paikka ollakaan".

Marraskuu on ollut minulle aikaisemmin tiukka paikka. Yleensä silloin on pimeää ja märkää. Joulun läheisyyskään ei innosta, koska en ole jouluihminen. Joulu pikemminkin ahdistaa.

Kävin parikymmentä vuotta sitten terapiassa masennuksen vuoksi. Silloinen terapeutti jotenkin sai minut ymmärtämään, ettei marraskuuta tarvitse ennakkoon murehtia. Ei sen tarvitse olla synkeä ajanjakso.

Saman oivalluksen oli tehnyt vanhempi rouva, jonka juttelua seurasin laboratoriossa. Toinen rouva valitteli syksyn synkeyttä ja pelkäsi marraskuuta. Iloinen rouva sanoi, että eihän sen tarvitse tänä vuonna olla synkkä. Tämä marraskuu on tosiaankin ollut viimevuotista kirkkaampi!

"Päivät niinkuin varisparvi laahautuu", laulaa joku artisti, en nyt muista kuka. Marraskuusta on myös Mårtensonin laulu vuosien takaa. Sekin toistaa masentavaa murhetta: "Surullinen marraskuu luokseni unhoittuu."

Kunhan päästään tapaniniltaan. Sen jälkeen alkavat ihanat pitkät härkäviikot. Enemmän kuin valoa odotan rauhallista tasaista olemista.

Tämä marraskuu on ensin selätettävä (mikä kammottava sana!). Eiköhän se siitä. Tuskin ehtii tiukka paikka ollakaan!

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Ä

Ä niin kuin äiti.

Omasta äidistä voisi kertoa paljonkin: hyvää ja pahaa. Tuskin on ihmistä, joka olisi minuun enemmän vaikuttanut.

Oma äitiyteni on ollut haparoimista syvässä suossa, Ei ihan itsestään selvää, niin kuin luulin nuorena.

Tulin ensi kerran äidiksi 22-vuotiaana. Liian nuorena, arvelen nyt.

Äitiydestä oli seurauksena mummous. Kolme lastani ovat kukin lisänneet maailmaan kolme lasta. Lapsenlapset ovat ihania, vaikka välillä vähän vaivalloisia.


perjantai 20. toukokuuta 2016

Y

Yksi, yksin, yksinäisyys, yhdessä

Kansakoulun ensimmäisellä luokalla opettaja antoi kotitehtäväksi kirjoittaa vihkoon sanoja, joissa esiintyy y-kirjain.

Minä keksin niitä runsaasti, mitä opettaja ihmetteli. Olin kopioinut niitä Yrjö Kokon Pessi ja Illusia -kirjasta.

Nyt en taida muistaa niistä yhtäkään.

Seinälläni on tyttäreni Arsenen maalaus, jonka nimi on Yksin yhdessä. Se kertoo myös omista tunteistani joskus kauan sitten, siksi kai olen sen halunnut itselleni.

Olen tuntenut toiseutta lähes aina. Ei niinkään yksinäisyyttä, vaan sitä, että on erilainen, ei kuulu joukkoon. Olen toki kuulunut moneenkin joukkoon, mutta en ole tuntenut olevani oikeasti omieni joukossa.

Nyt kun tätä omaa porukkaa on aika lailla, sitä tunnetta ei tule enää. Ei edes vieraiden joukossa. Ehkä se johtuu vanhenemisesta tai siitä, että ei ole tarvetta kuulua mihinkään.

lauantai 14. toukokuuta 2016

V

Vieno, västäräkki, vesisade

Vieno on tyttäreni Näkkylämäen esikoinen. En ole tavannut häntä puoleentoista vuoteen, koska tyttö asuu maapallon toisella puolella. Skypessä onneksi olen saanut seurata häntä ja muita lapsenlapsia.

Riemuni oli suuri, kun tytär ilmoitti tulevansa Suomeen takaisin jo elokuussa. Aiemman suunnitelman mukaan he olisivat kotiutuneet vasta vuoden lopussa.

Vieno (7) on jo ehtinyt käydä koulua maailmalla ja menee ensimmäiselle luokalle ensi syksynä.

Västäräkkejä en ole vielä nähnyt. Joskus takavuosina meillä oli räystäässä västäräkin pesä. Kirjosieppojakaan en ole tänä vuonna vielä havainnut.

Vesisadetta on luvassa tänään ja huomenna. Sopii minulle: tie pölyää ja heleä vihreys on muuttunut sameaksi.


tiistai 10. toukokuuta 2016

U


Uuni, uni

Eilen olin Tilkkituikun luona Lumikkia (6), Nuhanenää (4) ja Lystikästä (2) tapaamassa. Meitä oli monta kokkia sopassa tai tarkemmin: leivoimme muffineja. Oli vähän hankalaa, kun kaikki lapset halusivat sekoittaa taikinaa.

Työn tuiskeessa yksi kananmuna litsaantui lattialle. Kun Tilkkituikku oli sen pyyhkinyt pois, Lumikki otti käteensä uuden munan ja ihan varmasti tahallaan pudotti senkin. Jauhopussi oli vaarassa pöllähtää lattialle ja ilman mumman salamannopeita refleksejä näin olisi käynytkin. Melkoista touhua!

Lopulta saimme muffinivuoan uuniin. Tulos oli maistuva, kelpasi kaikille. Vaikka oli viisi kokkia taikinaa tekemässä.

Unta en saanut illalla pitkään aikaan. Mielessä pyörivät Tilkkituikun monet ongelmat. Selkää särki. Pitkä ajomatka rasitti.

Menen vielä tällä viikolla siivoamaan Tilkkituikun asuntoa lasten jäljiltä. Pojan on lähdettävä työmatkalle heti, kun on saanut lapset palautettua, ja heti matkalta tultua tulee tärkeitä vieraita. Kukapa muukaan auttaisi kuin äiti.

Töyhtöhyyppä ihmettelee jaksamistani. Ihmettelen itsekin.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

T

Tyttärentyttäret, tutkimukset

Johan vierähti aikaa, ennen kuin ennätin blogia kirjoittamaan. Kevätkiireitä ja vähän muutakin.

Tyttärentyttäreni Niiskuneiti toi näytille poikaystävänsä, jonka kanssa tyttö on seurustellut jo vuoden, Vasta nyt näin nuorukaisen. Nimeän hänet Hemuliksi.

Ihan siisti kaveri, hiljainen ja asiallinen.

Hemuli aloitti uuden ajanjakson perheessämme. Seuraava sukupolvi alkaa aikuistua ja muodostaa parisuhteita. Niiskuneidin pitäisi kuitenkin nyt jaksaa hoitaa lukio loppuun (yksi vuosi vielä).

Tutkimukset

Pikku Myyllä on ollut vaivoja, joiden takia häntä käytettiin lastenlääkärillä. Verikokeita ei tyttö ensin antanut ottaa. Kunnes sitten jonain päivänä hän oli sanonut äidilleen, että voisi ehkä kenties mahdollisesti mumman kanssa mennä labraan.

Menimme kaikki kolme yhdessä. Mummalta otettiin verikoe. Pikku Myy pelkäsi omaa koettaan, kunnes kaikki tietävä ja ymmärtävä mumma otti esiin tabletin piirrosohjelman. Oikeasta kädestä otettiin näytettä ja vasemmalla tyttö piirsi mumman tablettiin.

Emme vielä tiedä tuloksia. Tai tiedämmekin, mutta emme tiedä tulkintaa. Mumman valistuneen arvauksen tulos on reaktiivinen hypoglykemia. Verensokeri laskee makean syönnin jälkeen hyvin alas. Siitä voisivat selittyä vaivat, kivut, pyörtymiset ja käytöshäiriöt, jotka ovat rasittaneet tytön koulunkäyntiäkin.

Katsotaan nyt, mitä lastenlääkäri sanoo. Pelkään pahoin, että mumma pääsee seuraneidiksi uusiin kokeisiin.

lauantai 16. huhtikuuta 2016

S

Surullinen, sivullinen, surkea

Tähän s-juttuun pitäisi oikeastaan mahduttaa rumempikin sana. Surullinen olen kuitenkin, vaikka tunteita on hieman muitakin: surettaa, kiukuttaa, tympäisee...

Kerroin taannoin, että Tilkkituikku ja vaimonsa erosivat. Erosta on jo pari vuotta. Nyt tapellaan lasten tapaamisista tai oikeastaan tapaamisten ajoituksesta. Välillä oltiin jo melkein sovussa, mutta nyt homma on taas räjähtänyt käsiin.

Ex-miniä soitti tänä aamuna kiukkuisen puhelun, jossa haukkui Tilkkituikun pataluhaksi. Ei se ole uutta, mutta hän ilmoitti, että tästä lähin neuvottelut tapahtuvat mummojen kesken. Siis että Untuvaisen äiti ja minä toimisimme lastemme edustajina neuvottelussa.

Sorry vaan, mutta siihen en suostu. En halua olla poikani ex-anopin kanssa missään tekemisissä sen jälkeen kun hän puhelimessa arvosteli poikaani ilkein sanoin. Riittää, että joudun aika ajoin Untuvaisen ( tuo nimi ei kyllä sovi ex-miniälle) kanssa keskustelemaan.

Välillä tuntuu siltä, että minä sanoudun irti ihan kaikesta, mikä ei suoraan liity minuun tai kotiini. Mutta ei se käy. Lastenlasten takia on oltava jonkinlaisissa väleissä heidän äitinsä kanssa.

Surkeaa on, kun sivullisen pitää olla mukana tällaisessa.

Kun Arsene-tyttäreni käännytti minua voimallisesti, jouduin lopettamaan ne puhelut tiukasti. Sanoin, että keskustelen vain lapsista, en muusta.

Lapsistahan tässäkin on kysymys, vaikka taustalla on ihan ilmeisesti vallanhalu.